29.7.2019

Taike tukee rakennetun ympäristön taidekohteita 285 000 eurolla

Taiken tukea sai muun muassa Kuopion yliopistollisen keskusssairaalan taidehanke. Havainnekuva: KYS Uusi Sydän 2025 -allianssi. Taideteosluonnos: Samuli Naamanka, Älyn humaani valo, 2019.


Taiteen edistämiskeskus on jakanut 285 000 euroa avustuksia uusille prosenttiperiaatteen mukaisille taidehankkeille. Heinäkuussa julkistetuilla avustuksilla tuetaan yhdeksää hanketta eri puolilla Suomea.

Suurimmat avustukset saivat Tampereen kaupunki ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, molemmat 50 000 euroa. Tampereella taide tuodaan osaksi uuden raitiotien pysäkkikatoksia ja pysäkkiympäristöjä. Oulun yliopistollisessa sairaalassa toteutetaan uuden sairaalan taideohjelma osana OYS 2030 -uudistamisohjelmaa. Tukea sai myös Kuopion yliopistollisen keskussairaalan hanke. Siinä rakennetaan taiteesta pelillinen reitti, joka tukee sairaalan kuntoutustoimintaa.

Taike tukee myös kahden koulun taidehankintoja Laukaalla. Nämä ovat kunnan ensimmäisiä prosenttiperiaatekohteita ja tärkeitä esimerkkejä kunnan sitoutumisesta periaatteelle. Laukaalla perustettiin kunnanjohtajan aloitteesta julkisen taiteen työryhmä vuonna 2017.

Taike tukee rakentamisen prosenttiperiaatteen vahvistumista myöntämällä avustuksia uusien taidehankkeiden käynnistämiseen. Rahoitus edellyttää rakennuttajalta vähintään 50 prosentin omarahoitusta taiteen kustannuksiin ja sitoutumista prosenttiperiaatteen mukaisiin käytäntöihin.

Tänä vuonna Taike sai 19 hakemusta. Hakijoina oli sekä julkisia että yksityisiä rakennuttajia. Tukea haettiin eniten sairaaloiden ja terveyskeskusten kiinteistöjen taideohjelmien toteutuksiin sekä koulu- ja päiväkotirakennusten taidehankintoihin.

Erityisavustukset, yhteensä 285 000 euroa:

Kangasalan Parkki Oy, Kangasala
Kangasalan Parkki OY:n pysäköintitalon taidehankintojen kustannuksiin, 20 000 €

Keravan kaupunki, Kerava
Keravan terveyskeskuksen taideteosten kustannuksiin, 40 000 €

Kontiolahden kunta, Kontiolahti
Onttolan koulun taideteosten hankintaan, 20 000 €

Kouvolan kaupunki, Kouvola
Pioneeripuiston vuoden 2019 asuntomessualueen taideteosten hankinta- ja perustuskustannuksiin, 20 000 €

Lapin Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Rovaniemi
Lapin keskussairaalan laajennushankkeen taiteen kustannuksiin, 35 000 €

Laukaan kunta, Laukaa
Sydän-Laukaan koulun ja Vihtavuoren koulukeskuksen taidehankintoihin, 20 000 €

Pohjois-Pohjanmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Oulu
Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 -uudistamisohjelman taiteen kustannuksiin, 50 000 €

Pohjois-Savon Sairaanhoitopiirin Kuntayhtymä, Kuopio
KYS Uusi Sydän 2025 -taidehankkeen kustannuksiin, 30 000 €

Tampereen kaupunki, Tampere
Tampereen Raitiotien pysäkkikatosten ja pysäkkiympäristöjen taiteen kustannuksiin, 50 000 €

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInShare on Google+Email this to someone