Prosenttiperiaatteen pilottimessut Hämeenlinnassa

Prosenttiperiaatteen pilottikohteisiin tutustuttiin torstaina 17.9. Hämeenlinnassa. Prosentti taiteelle -hankkeessa toteutetaan 10 keskenään erilaista pilottikohdetta ympäri Suomea, joissa sekä prosenttiperiaatetta että taidekonsultointia kokeillaan käytännössä. Tapahtumassa tutustuttiin ”pienoismessujen” muodossa Joensuun, Jyväskylän, Kouvolan, Kuopion, Mikkelin, Sipoon, Tampereen, Tuusulan, Tyrnävän sekä Ulvilan taidehankintoihin sekä niiden toimijoihin. Pilottihankkeissa on käytetty erilaisia taiteen rahoitusmenetelmiä, joista yhtenä esimerkkinä voidaan nostaa Nikkilän taideohjelma. Syksystä 2015 alkaen toteutettavassa Nikkilän mallissa rahoitus kerätään tontinluovutuksen yhteydessä perittävillä kerrosneliömaksuilla sekä infrarakentamiseen kohdistuvalla rahoituksella. Lisäksi alueelle on saatu testamenttirahoitus, jonka varat suunnataan taidehankintojen toteuttamiseen.

Iltapäivällä ohjelmassa oli työpaja, jossa tapahtumaan osallistujat pohtivat pilottihankkeiden onnistumista käytännössä ja mahdolliseen epäonnistumiseen johtavia tekijöitä. Keskustelussa nousi esille taiteilijan ja tilaajan välisen kommunikaation tärkeys sekä taideasiantuntijan rooli. Työpajassa nousi myös esille ympäristötaiteen tärkeys aikalaistaiteen ilmentäjänä. Taide osana ympäristöä tuo taidetta helpommin lähestyttäväksi ja levittää tietoutta nykytaiteesta.

 

IMG_0170

Taiteilija/arkkitehti Maija Kovari esittelee Tampereelle toteutettavaa taidehankintaa.

 

Pienoismalli Kouvolan Eskolanmäkeen toteutettavasta taideteoksesta.

Pienoismalli Kouvolan Eskolanmäen ulkotiloihin tulevasta taiteesta. Taiteilijat Heini Nieminen ja Reetta Ahonen.

 

Pienoismalli Tapio Haapalan teoksesta

Pienoismalli Ulvilan taidehankinnasta. Taiteilija Tapio Haapala.

 

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInShare on Google+Email this to someone