15.11.2016

Taide, suunnittelu ja arkkitehtuuri mukaan ROTI-paneeliin

JKMM Arkkitehtien suunnittelema Saunalahden lastentalo Espoossa on esimerkki taiteen ja arkkitehtuurin ja tilasuunnittelun saumattomasta liitosta. Kuva: Mika Huisman.

JKMM Arkkitehtien suunnittelema Saunalahden lastentalo Espoossa on esimerkki taiteen ja arkkitehtuurin ja tilasuunnittelun saumattomasta liitosta. Kuva: Mika Huisman.

Vuonna 2017 taide, suunnittelu ja arkkitehtuuri ovat ensimmäistä kertaa omana kokonaisuutenaan mukana myös ROTI-järjestelmässä. Rakennetun omaisuuden tila ROTI, ajankohtaiskatsaus Suomen rakennetun omaisuuden tilasta ja sen kehitystarpeista, nostaa muiden teemojensa rinnalle uuden asiantuntijapaneelin. Siinä käsitellään laajasti arkkitehtuurin, suunnittelun ja taiteen vaikutuksia rakennetun ympäristön viihtyisyyteen, esteettömyyteen, käytettävyyteen, elinkaarikestävyyteen ja rakennetun ympäristön taloudelliseen arvoon.


”ROTI on erinomainen keino tuoda taide ja suunnittelu osaksi rakennettua ympäristöä koskevaa keskustelua. ROTIn kautta saadaan lisää tietoa ja näkökulmia rakennushankkeiden toimijoille ja kuntapäättäjille ympäri Suomea”, sanoo Ornamon taideasiantuntija Anna Rikkinen.

”Viime vuosina taiteen käyttö osana rakentamista on Suomessa lisääntynyt. Useilla rakennuttajilla ja rakennusliikkeillä on omaa taide- ja muotoiluosaamista, ja taiteen asiantuntija-apua löytyy siihen erikoistuneilta toimistoilta.”

ROTI-paneelityöskentelyssä tunnistetaan keskeisiä trendejä, jotka vaikuttavat rakennetun ympäristön suunnitteluun sekä arkkitehtuuriin ja taiteeseen. ROTI on merkittävä vaikuttaja sekä rakennusalan että päätöksentekijöiden suuntaan. Hanketta koordinoi Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ja se toteutetaan vuonna 2017 kuudetta kertaa.

Muotoilijoiden asiantuntijajärjestö Ornamo on työskennellyt pitkäjänteisesti nostaakseen taiteen arvon osana rakennettua ympäristöä mukaan alan keskusteluun. Ornamo edistää taiteen prosenttiperiaatetta yhdessä Suomen Taiteilijaseuran, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n, Ympäristötaiteen säätiön ja Taiteen edistämiskeskuksen kanssa. Prosenttiperiaate tarkoittaa periaatteellista päätöstä käyttää osa rakennushankkeen määrärahasta taiteeseen.

Julkisella taiteella suomalaisten tuki

Prosentti taiteelle -hankkeen toteuttamissa tutkimuksissa suomalaisten tuki julkiselle taiteelle näkyy selvästi. Taiteilijaseuran TNS Gallupilla teettämän selvityksen mukaan 75 prosenttia suomalaisista haluaa taidetta arkeensa. Kannatus on kasvanut kahdessa vuodessa, sillä edellisessä vastaavassa kyselytutkimuksessa 2014 julkista taidetta halusi arkisiin ympäristöihinsä 70 prosenttia vastaajista.

Taiteen saama myönteinen vastakaiku rakennushankkeissa tuli ilmi myös vuonna 2015 teetetyssä laadullisessa kyselytutkimuksessa, johon vastasi 109 eri rakennus- ja kulttuurialan ammattilaisia. Yli puolet vastaajista näki, että taide on lisännyt ostohalukkuutta ja alueen arvostusta sekä mahdollisesti vähentänyt ilkivaltaa alueella.

ROTI 2017

ROTI on rakennetun omaisuuden tilan ja kehityksen arviointia varten kehitetty järjestelmä, joka perustuu laajaan faktapohjaan ja asiantuntijapaneeleiden työskentelyyn. ROTI tarjoaa puolueetonta tietoa ja näkemyksiä niin asiantuntijoille, päätöksentekijöille kuin kansalaisillekin.

Hanketta koordinoi Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL. Hankkeen rahoittajina toimivat ministeriöt ja valtion virastot sekä noin 15 alan järjestöä. Varsinaisen arviointityön tekee lähes 100 asiantuntijan joukko, joka arvioi kuudessa eri paneelissa rakennetun ympäristön nykytilaa ja tulevaisuuden näkymiä sekä esittää valtiolle, kunnille ja toimialalle kehitysehdotuksia. ROTI 2017 -raportti julkistetaan tiistaina 14.3.2017 Säätytalolla Helsingissä.

Arkkitehtuuri, suunnittelu ja taide -paneelin puheenjohtajana toimii professori Markku Hedman Tampereen teknillisestä yliopistosta. Panelisteina toimivat mm. Hille Kaukonen, Erkki Aalto, Antti Pirhonen, Marjukka Korhonen, Päivi Meuronen, Jorma Mukala, Tomi Hautakangas, Juhana Heikonen, Outi Turpeinen, Päivi Hietanen ja Petteri Nisunen.

Taide ja suunnittelualan asiantuntijoita on kaikissa ROTI-paneeleissa. Mukana ovat mm. Pertti Kukkonen, Anu-Anette Varho, Mari Siikonen, Tuula Lehtinen, Mikko Rikala, Teemu Lehmusruusu ja Pasi Rauhala.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInShare on Google+Email this to someone