3.4.2017

Suomen eturivin kuvanveistäjät kesällä Iisalmessa – näyttelyn kuratoi Kaarina Kaikkonen

Pekka Kauhanen: Päivätär ja vaahtopää.

Suloisessa Suomessamme -näyttely tuo kesällä Suomen eturivin kuvanveistäjät Iisalmeen. Kokoavana voimana ja näyttelyn kuraattorina toimii iisalmelaissyntyinen taiteilija Kaarina Kaikkonen, joka on yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista kuvanveistäjistä. Näyttelyn taiteilijoiden joukossa on myös Suomen tunnetuimpia julkisen taiteen tekijöitä.

Suloisessa Suomessamme -näyttelyä pääsevät ihailemaan kaikki kaupungin pääväylää Pohjolankatua pitkin kulkevat.

Näyttely tulkitsee taiteen keinoin ja veistotaiteen monimuotoisuuden kautta elämää tämän päivän Suomessa. Näkökulmansa elämään satavuotiaassa Suomessa tarjoavat Jan-Erik Andersson, Kari Cavén, Antti Immonen, Pekka ja Teija Isorättyä, Pekka Kauhanen, Kirsi Kaulanen, Kaisu Koivisto, Antti Laitinen, Jukka Lehtinen, Anne Meskanen, Heli Ryhänen, Kimmo Schroderus, Antero Toikka, Jukka Vikberg ja myös näyttelyn kuratoinnista vastaava Kaarina Kaikkonen.

”Näyttelymme taiteilijat ovat viettäneet lapsuutensa ja ammentaneet luovuutensa lähteistä Suomen eri kolkissa: Esimerkiksi Jan-Erik Andersson on lähtöisin Turusta. Hänen leikittelevä maailmankatsomuksensa on tuottanut iloa moniin julkisiin teoksiin. Tunnettu turistikohde on myös hänen suunnittelemansa lehden muotoinen kirkkaankeltainen talo, jossa hän perheineen asuu”, kertoo Kaarina Kaikkonen.

 

 

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInShare on Google+Email this to someone