18.5.2015

Mistä työmahdollisuuksia taiteilijalle? Arkkitehdin kolme vinkkiä

VilleHaraJaniLaukkanen

Moni taiteilija pohtii kuumeisesti, miten pääsee tekemään julkista taidetta ja taidetta rakennushankkeiden yhteyteen. Omalla aktiivisuudella on suuri merkitys työmahdollisuuksien löytämisessä. Avanto Arkkitehdit Oy:n arkkitehti Ville Hara antoi 12.5.2015 järjestetyssä Lahden Sinustako julkisen taiteen tekijä? -koulutuspäivässä kolme vinkkiä taiteilijalle.

 

1) Ota matalalla kynnyksellä osaa kilpailuihin
Arkkitehdeille on Haran mukaan hyvin tavallista, että jo opiskelijana otetaan osaa kaikkiin mahdollisiin avoimiin arkkitehtuurikilpailuihin. Osallistumisen tarkoitus ei ole aina niinkään voiton tavoittelu, vaan myös omassa työssään kehittyminen. Kilpailutöistä saa usein myös palautetta. Hara ja arkkitehti Anu Puustinen voittivat arkkitehtiopiskelijoina Vantaan Pyhän Laurin kappelin arkkitehtuurikilpailun, jonka voittamisesta he eivät olleet osanneet edes unelmoida. Samaa Hara suosittelee kuvataiteilijoille. ”Kannattaa lähteä rohkeasti vaan kokeilemaan kepillä jäätä aina kun siihen on mahdollisuus”, Hara vinkkaa.

 

2) Solmi henkilökohtaisia suhteita arkkitehteihin
”Useilla arkkitehdeilla on luottotaiteilija, jonka puoleen he kääntyvät kun haluavat suunnittelukohteeseensa teoksen”, Ville Hara valaisee. Nämä kontaktit voivat syntyä niin ammatillisissa yhteyksissä, jo opiskeluaikoina kuin vapaa-ajallakin. Taiteilijajärjestöt voivat edistää kontaktien muodostumista järjestämällä esimerkiksi speed dating -iltoja, seminaareja tai virkistystoimintaa vaikkapa paikallisen SAFAn osaston kanssa.

 

3) Kerro rohkeasti osaamisestasi
Taiteilijoiden yhteydenotoissa arkkitehteihin, rakennuttajiin ja taiteen tilaajiin ei ole Haran mukaan mitään noloa, vaan se on suorastaan toivottavaa. Haran toimisto otti Pyhän Laurin kappelin onnistuneen projektin jälkeen rohkeasti yhteyttä muihinkin seurakuntiin ja tarjosi osaamistaan niiden käyttöön. Reaktiot eivät olleet vaivaantuneita, vaan suorastaan ilahtuneita. Tilaajilla ei välttämättä ole aikaa itse päivittää listoja tekijöistä, joilta suunnitelmia tilataan. Oman osaamisensa markkinointi ei Haran mukaan ole lopulta kovin vaikeaa: ”pitää vaan kertoa että hei, olen olemassa ja tätä minä osaan”. Myös omat nettisivut kannattaa pitää ajan tasalla.

 

Katso tulevien Sinustako julkisen taiteen tekijä? -koulutuspäivien paikkakunnat ja ajankohdat:
http://prosenttiperiaate.fi/tapahtumat/koulutukset-taiteilijoille

 

Teksti: Hanna Hannus
Kuva: Jani Laukkanen

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInShare on Google+Email this to someone