20.8.2015

HUSin kansainvälisen taidekilpailun voittaja on Matti Peltokankaan Suuri sydän

Matti Peltokankaan teos Suuri sydän nousee Meilahden sairaala-alueen keskuskalliolle lähivuosina.

Matti Peltokankaan teos Suuri sydän nousee Meilahden sairaala-alueen keskuskalliolle lähivuosina.

 

Matti Peltokangas on voittanut Meilahden sairaalan taideteoskilpailun teoksellaan Suuri sydän. Kansainväliseen kilpailuun oli kutsuttu kuusi taiteilijaa Suomesta ja neljä ulkomailta. Teos valmistuu Meilahden sairaala-alueen keskuskalliolle lähivuosina.

HUS julisti tammikuussa 2015 kilpailun, jonka tavoitteena oli tuottaa Meilahden sairaala-alueen keskuskalliolle ympäristöön sopiva, valtakunnallisesti merkittävä taideteos tai teosten kokonaisuus, joka elävöittää aukiota ja parantaa arkkitehtonisen ympäristön esteettistä kokonaisvaikutusta.

Kilpailuun kutsuttiin kymmenen taiteilijaa, joista kuusi Suomesta ja neljä ulkomailta: Carl Boutard (Ruotsi), Pauls Jaunzems (Latvia), Kaarina Kaikkonen, Anssi Kasitonni, Kirsi Kaulanen, Eeva Käsper (Viro), Laura Könönen, Tilda Lovell (Ruotsi), Jaakko Niemelä sekä Matti Peltokangas.

Kutsutut taiteilijat jättivät määräaikaan mennessä yhteensä 13 ehdotusta paikalle sijoitettavaksi teokseksi. Voittajan ja muut palkintosijoille yltäneet näiden joukosta valitsi palkintolautakunta, jonka puheenjohtajana toimi taidemuseon johtaja emeritus Markku Valkonen. Muut jäsenet olivat arkkitehti (SAFA) Severi Blomstedt, kuvanveistäjät Markku Hirvelä ja Nora Tapper, Helsingin taidemuseon johtaja Maija Tanninen-Mattila, professori Eija Kalso (Helsingin yliopisto ja HUS), sekä HUS:n taidetoimikunnan jäsenet, professori Seppo Seitsalo ja kiinteistöjohtaja Hannu Lähteenmäki.

Palkintolautakunta valitsi voittajaksi teoksen Suuri sydän, jonka tekijäksi osoittautui kuvanveistäjä Matti Peltokangas. Palkintosijoille asetettiin neljä teosta.

Toiselle sijalle palkintolautakunta asetti teoksen Kävyt – Lyhdyt, tekijä Jaakko Niemelä. Kolmas sija jaettiin kahden teoksen kesken: Viola, tekijä Kirsi Kaulanen, ja Sininen sade, tekijä Laura Könönen.

Palkintolautakunta otti arviossaan huomioon kunkin ehdotetun teoksen soveltuvuuden juuri kyseiseen, monessa suhteessa vaativaan paikkaan: teoksen tulee olla tarkasteltavissa niin katutasosta kuin myös ylhäältä sairaaloiden ikkunoista, sen tulee olla näkyvä/näyttävä kaikkina vuorokauden- ja myös vuodenaikoina. Arkkitehtonisesti hajanaisessa ympäristössä sen tulee olla kokoava voima.

”Suuri sydän on teos, jossa nämä ehdot täyttyvät. Palkintolautakunnan näkemys on, että voittajateos luo paikalle hengen”, sanoo palkintolautakunnan puheenjohtaja Markku Valkonen.

Lopullisen teoksen valmistuminen ajoittuu sairaala-alueen tulevien rakennushankkeiden (trauma- ja syöpäkeskus) aikataulun mukaisesti, arviolta vuosiin 2017 – 2018. Päätökset teoksen toteuttamisesta, sisältäen sen rahoittamisen, tehdään myöhemmin.

Teosehdotukset ovat 19.8.- 18.9.2015 nähtävillä Meilahden sairaaloiden aulassa, osoitteessa Haartmaninkatu 4.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInShare on Google+Email this to someone