20.8.2018

Graffititaiteilija EGS maalasi Postin uusimman terminaalin seinään Liekki-teoksen

Postin Vantaan Viinikkalan rahtiterminaalin seinässä hehkuu graffititaiteilija EGS:n tuorein muraali.

Uusi rahtiterminaali toimii ympäri vuorokauden kuutena päivänä viikossa. Kuva: Posti

 

Liekki-graffiti sijaitsee Postin Vantaan uuden terminaalin pääsisäänkäynnin puoleisella seinällä, joten sen näkevät niin Postin työntekijät, kuin asiakkaitakin.

– Päivän aikana terminaalissa käy noin 300 ajoneuvoyhdistelmää ja käsittelemme päivittäin noin 5 700 lavallista rahtilähetyksiä, terminaalin päällikkö Jari Aho sanoo.

EGS on Suomen kansainvälisesti tunnetuimpia graffititaiteilijoita, jonka teoksia on jo yli 50:ssa maassa. Viime vuosina EGS on tehnyt myös esimerkiksi maalauksia, veistoksia ja installaatioita.

– Ajatukseni liekistä oli, että se edustaa mulle intohimoa ja paloa. Mitä ikinä teenkin, teen sen täydellä liekillä, EGS sanoo.

Posti myönsi EGS:lle myös aiemmin kuluvana vuonna vuoden 2018 postimerkkitaidetta edistävän palkinnon. Palkintoon kuuluu 10 000 euron arvoinen rahapalkinto ja postimerkkijulkaisu taiteilijan töistä. Merkit julkaistaan 12. syyskuuta.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInShare on Google+Email this to someone