Uutiset14.11.2023

Prosenttikulttuuripalkinnolla halutaan lisätä tietoisuutta taiteen, tapahtumien ja rakentamisen yhteistyöstä sekä korostaa taiteen ja kulttuurin merkitystä asumisen arjessa ja rakennetun ympäristön suunnittelussa.

 

Jyväskylän kaupungin valtakunnallinen prosenttikulttuuripalkinto myönnettiin Helana Hietaselle ja Jaakko Niemelälle. Taiteilijapari on menestyksekkään uransa aikana toteuttanut lukuisia julkisia teoksia. Työt ovat suuria, mutta herkkiä ja ne integroituvat luontevasti eri ympäristöihin, esimerkkeinä Jyväskylän P-pergamentin julkisivussa oleva Kartastoja-teos (2018) Kankaan alueella ja Helsingin Kruunuvuoren rantaan sijoittuva Valaisevat varjot (2021), jossa luontoelementti on säilytetty projisoimalla alueelta kaadettuja mäntyjä taloyhtiön pihaan.

Ansioitunut taiteilijapari vakuutti palkintojuryn pitkällä kansainvälisellä urallaan. Heidän teoksiaan on esitelty kansainvälisesti niin julkisissa tiloissa kuin taidemuseoissa ja näyttelyissä. Tuomaristo vaikuttui myös Hietasen ja Niemisen tavasta käyttää valoa yhtenä taiteen tekemisen välineenä.

Prosenttikulttuuripalkinnolla halutaan lisätä tietoisuutta taiteen, tapahtumien ja rakentamisen yhteistyöstä sekä korostaa taiteen ja kulttuurin merkitystä asumisen arjessa ja rakennetun ympäristön suunnittelussa. Palkinnosta päätti jury, johon kuuluivat toimitusjohtaja Petra Havu Suomen museoliitosta, taideasiantuntija Maija Kasvinen Taiteen edistämiskeskuksesta, julkisen taiteen päällikkö Taru Tappola HAM Helsingistä sekä Jyväskylän kaupungin edustajina kaupunginjohtaja Timo Koivisto, elinkeinojohtaja Anne Sandelin ja kulttuuripäällikkö Mari Aholainen.

Palkinnon arvo on 5 000 euroa. Lisäksi palkinnon saajalle luovutettiin taiteilija Tommi Toijan tekemä uniikki patsas.