Uutiset23.1.2024

Suorajärvi tulee työskentelemään tiiviissä yhteistyössä työryhmän kanssa, ja kuntalaisille järjestetään tilaisuus tavata taiteilija ja esittää näkemyksiään teoksesta.

Pieksämäen kaupungille on myönnetty Taiteen edistämiskeskukselta 20 000 euron avustus prosenttiperiaatteella toteutettavaan taidehankintaan. Avustus kattaa puolet taidehankinnan kokonaiskustannuksista, ja omavastuuosuus katetaan yhteistyössä kulttuuripalveluiden ja elinkeinotoimen kanssa.


Avustuksen myötä Pieksämäen uudistunut asema-aukio saa julkisen taiteen teoksen, jonka tekijää haettiin avoimella portfoliohaulla Suomen Taiteilijaseuran ohjeistuksen mukaisesti. Portfoliohaku oli avoinna 30.11.2023 saakka, ja määräaikaan mennessä saimme 56 hakemusta.

Portfolioiden perusteella työryhmä valitsi yksimielisesti kuvanveistäjä ja kuvataiteen maisteri Satu-Minna Suorajärven toteuttamaan teoksen. Suorajärvi tulee työskentelemään tiiviissä yhteistyössä työryhmän kanssa, ja kuntalaisille järjestetään tilaisuus tavata taiteilija ja esittää näkemyksiään teoksesta.

”Olemme innoissamme voidessamme tuoda kaupunkiimme uuden taiteellisen elementin ja uskomme, että Satu-Minna Suorajärvi tuo asemalle merkittävän ja kauniin teoksen, joka ilahduttaa matkailijoita ja toimii mieleenpainuvana paikallisena elementtinä”, kommentoi kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Päivi Majoinen.

Teosvalinnan työryhmään kuuluvat Taiteen edistämisen keskuksen julkisentaiteen läänintaiteilija Leevi Lehtinen, Mikkelin taidemuseon amanuenssi Anna-Mari Larikka, Pieksämäen kuvataideseuran hallituksen edustaja Tarja Vatanen, kaupungin elinkeinojohtaja Markus Vesterinen, vs. tekninen johtaja Pekka Häkkinen, kaupungin taidevastaava Tiina Kerminen ja kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Päivi Majoinen.